Talvi yllätti suomalaiset

"Äiti on kuullut puhuttavan siitä, ja sitä sanotaan lumeksi." - Muumipeikko, Taikatalvi
 

Tällä kertaa  Merikarvia-lehti ehti ensimmäisenä käyttää Suomen ehkä kierrätetyintä otsikkoa. Ensimmäistä kertaa en ollut ensilumesta ilahtunut. Nautin siitä, kun töihin kävellessäni saa potkia vaahteranlehtiä tieltään. Ja nauraa, kun edessä kävelevä varis hyppelehtii korvissa soivan musiikin tahtiin (mitä ihmettä?). Varikset ovat muutenkin niin kummallisia tapauksia. Joskus niille on pakko näyttää kieltä että lakkaisivat tuijottamasta.


Pimeys vain tekee aikaisista aamuista mörönmoisia. Mikäs sen inhottavampaa, kuin kävellä purevassa tuulessa tuijotellen valoja toisten ikkunoissa.

Näitä aamuja odotellessa...

Syksy on tuonut esiin sisäisen kotikirppuni. Minä polttelen kynttilöitä ja kuuntelen Jari Sillanpään Nuoruus on seikkailu -tulkintaa  yhä uudelleen ja uudelleen. (Öhöm.) Yhdestä Suomen suurimmasta opiskelijatapahtumasta, Hämeenkadun Approsta, lähdin heti merkin ansaittuani. Googlailen kuinka kurpitsa kaiverretaan (oudoin heräteostokseni ikinä) ja ripottelen lisää mustikoita puurooni.  

Pienet asiat tekevät onnelliseksi:



 
Kesän amppeli, joka kukkii vieläkin.

 Se, että on joku muu kuin K, joka lukee näitä sekavia sepostuksia.

Vuosikausia ikävöimieni Hopeatoffeiden paluu.

 

P.S. Osaako joku kertoa, miksi kuviin tulee nuo kummalliset reunat? Tietokoneet ja minä emme oikein piittaa toisistamme.