Eniten v*tuttaa kaikki

Kaikki alkaa siitä, kun onnistun höyläämään huuleeni haavan. Kerron tämän silti, vaikka samalla paljastan höylääväni ylähuultani naisellisen vahauksen sijasta. Tosinaisen ei tietenkään tarvitse tehdä kumpaakaan.

Päivä jatkuu toisten töiden tekemisellä ja Herra Täydellisen juttujen paikkaamisella. Totta kai minua moititaan siitä yhdestä asiasta, johon keskittymiseni ei riitä. Tunnen itseni marttyyriksi ja teen hommani helvetin hyvin ihan vain kostaakseni. Salaa toivon kiitosta, turhamaisena ja turhaan.

Muut tarvitsevat apua, autan ja autan, vaikka aikaa ei olisi. Yksi avustani kiusaantunut mokaa, kun silmä välttää. Ei se mitään, minä kannan vastuun. Sählääjien keskellä ärsyttää entistä enemmän, että minua on moitittu yrittäessäni vain olla huolellinen. 

 Ilta päättyy miltei kahden tunnin ylitöiden jälkeen, kun viimeinen työntekijä suvaitsee tulla paikalle.  Kymmeneen asti avoinna ollut ruokakauppa suljetaan kirjaimellisesti nenäni edestä. Kaikenkattavan  kurjuuden kruunaa kasvoja piiskaava sade.

Miksi pienet murheet eivät koskaan tule yksin?

Yön aloittavat tämä ärsytysvuodatus ja kaikki ne muut tehtävät, joihin niin hiljaisessa iltavuorossa piti olla aikaa.