Kuinka sanoa ei?

Aliarvioin usein sen, kuinka paljon pahaa muut kestävät. Suojelen toisten tunteita ja pelkään jatkuvasti loukkaavani vahingossa. Tunsin huonoa omatuntoa esimerkiksi siitä etten suostunut tapaamaan teiniaikojen heilaani, kun hän parisen vuotta sitten ehdotti tapaamista. Emme niin kutsutusti "eronneet ystävinä", poika oli hyvin omistushaluinen ja alistava. Suhteemme jälkeen hän levitti minusta hyvin rumia ja halpamaisia valheitakin, mutta silti tunsin itseni ilkeäksi, kun sanoin ei.

Kyvyttömyyteni lujuuteen on aiheuttanut yleensä enemmän pahaa kuin hyvää. En ole esimerkiksi kehdannut sanoa ihmisille suoraan, etten ole heistä kiinnostunut. Sen sijaan olen jopa aloittanut seurustelusuhteita, koska en ole uskaltanut sanoa ei! Tätä ei muuten todellakaan ole helppo myöntää.

Kyse ei ole ollut laskelmoidusta toisten tunteilla leikkimisestä, vaan oman huonon itsetuntoni pönkittämisestä väärällä tavalla.  Roikuin itsepintaisesti paljon henkistä tukea ja holhousta tarvitsevissa "ritareissani", koska ylimielisesti ajattelin, etten kaiken heidän kokemansa päälle voi vielä jättää heitä. Aloin voida pahoin itsekin ja yritin alitajuisesti ohjata toisen tekemään  jotakin niin anteeksiantamatonta, että voisin oikeutetusti päättää suhteen.

Ei elämä onneksi mene niin. Niin kuin jokaisen toista arvostavan ihmisen, minunkin on ollut pakko ottaa vastuu teoistani, katsoa suoraan silmiin ja sanoa satuttavia asioita.

Minulle on ollut vaikeaa hyväksyä se, että joku saattaa olla minulle syystäkin vihainen ja katkera. Tuskin kukaan haluaisi itsestään ajateltavan pahaa, mutta vaikka kuinka yritän, en voi hallita toisten tunteita. Koko ikäni olen yrittänyt oppia sietämään sitäkin, että jotkut ihmiset eivät astu elämääni jäädäkseen, on kyse sitten seurustelukumppaneista tai ystävistä.
 
Minä olen kiinnostunut niistäkin ihmisistä, jotka eivät enää ole elämässäni. Enkä pohjimmiltani toivo kenellekään mitään pahaa, vaikka he ovat päättäneet minun olevan ei-toivottua materiaa heidän elämäänsä. Kestän kyllä torjunnan ja olen liian ylpeä tuppautuakseni kenenkään seuraan.

Joskus on vain vaikea ymmärtää, miksei toisten omatunto kolkuta yhtä herkästi siitä, jos minä ehdotan tapaamista ja he sanovat ei.