Kauan eläköön mummola!

Eilen ajoin 80 kilometrin päähän mummolaan. Siltä varalta että hirvi hyppäisi eteeni kerroin  K:lle, mitä haluaisin soitettavan hautajaisissani. Tällä hetkellä se on Pähkinänsärkijäbaletin melodramaattinen Pas de deux. Niin elitististä. En ole edes tanssija. Mutta hei, en kuollut, joten on tässä aikaa vielä miettiä.

(Voin vain kuvitella, kuinka raskasta kanssani on elää.) 

Mummolassa kaikella on enemmän merkitystä. Ruoka on terveellisempää ja omasta maasta. Kahvi parempaa. Ilma puhtaampaa ja askel kevyt. Mummola on ollut minulle ja sisaruksilleni paikka, jonne vetäydymme kuin luostariin miettimään. Kun olemme jääneet kiinni alaikäisenä juomisesta. Kun seurustelusuhteissa on mennyt huonosti. Kun opiskeluun keskittyminen kaupungissa on ollut mahdotonta.

Mummilleni olen kertonut asioita, joita monikaan ei jakaisi isovanhempansa kanssa. (Hieman suodatettuina, tietenkin.) Seuralaisena isoäitini on erikoinen sekoitus Hyacinth Bucketia ("It's Bukée!!") ja Sohvanvaltaajien isoäitiä. Yhdessä hetkessä minua hyssytellään puutarhakeinussa uteliaiden naapureiden vuoksi ja toisessa mummi jakaa virtsarakon kiristyskokemuksensa estottomasti ruokapöydässä. Noh, mitäpä olin kiinnostunut raskauden aiheuttamista muutoksista isoäitini kehossa.

Friikki, friikimpi, minä.

Tietysti jätän kertomatta joitakin asioita hänen mielenrauhansa vuoksi. Etten ole syönyt vihanneksia moneen päivään. Että kotini on käytettyjen astioiden ja kaluttujen siipien luvattu maa. Että edellisetkin viinimarjat ovat vielä koskemattomina pakkasessa. Että käyn joskus Alkossa ja ostan kokonaisen viinipullon vain itselleni.

Toivon saavani nauttia vielä kauan siitä ylellisyydestä, että maailmassa on paikka, joka ei koskaan muutu. Paikka, jossa minut toivotetaan aina halauksessa tervetulleeksi. Paikka, jossa on pakko mennä aikaisin nukkumaan. Paikka, josta palatessa ei koskaan tarvitse käydä ruokaostoksilla.

Terveisin mitä ihmettä teen 30 omenalla.