En tykkää Tarantinosta ja muita sosiaalisia itsemurhia

Aina silloin tällöin joku ottaa  asian  esille. Olen hiljaa ja toivon, ettei minulta kysytä mitään. Turha toivo.

 "Siis miten niin et tykkää Quentin Tarantinon elokuvista?!!"
 No kun en vaan tykkää.

Useimpien Tarantinofanien seurassa kaivan näin verta nenästäni. Epäuskoisen silmien pyörittelyn jälkeen minut lokeroidaan välittömästi. (Tosin väitän, että jotkut saavat siitä suurta nautintoa saadessaan osoittaa minulle kuinka harmaan persoonaton olen, kun en vaan tajua.) Mutisen vastaukseksi jotakin tyhjänpäiväisestä dialogista ja väkivallalla mässäilystä. Ei vain kiinnosta. Minut teilataan ulkoaopituin hienostosanoin ja parilla leffatermillä.

Toki Tarantinon tuntemus on jäänyt kohdallani hieman torsoksi. Olen nähnyt vain Pulp fictionin, Kunniattomat paskiaiset ja osittaisia pätkiä Kill Bill -leffoista. Mutta silti. Kun en tykkää niin en tykkää. Miksi se tulee ihmisille aina niin suurena järkytyksenä? Tykätköön Tarantinosta vaikka talitintit, ei se ole minulta pois.

Tunnen valitettavasti ihmisiä, joiden musa - tai leffamaku perustuu siihen, että tämä on erikoista ja tätä ei kukaan muu kuuntele, jos siis kuuntelen tätä se tekee minusta mielenkiintoisen ja omaperäisen. Sellaisia, joiden mielestä massakulttuuria kuluttavat ovat persoonattomia teinejä, taviksia, tai muun sellaisen kuvitellun ihmisryhmän jäseniä, joihin he eivät halua lukeutua. Tietyissä yliopistopiireissä Tarantinosta tykkäämättömyys on sosiaalinen itsemurha.

Toivon todellakin, että tämä kuuluu vaan parikymppisten elämään. Aikaan, jolloin kaikki tietävät kaikesta kaiken, En jaksaisi enää vanhainkodissa tapella tällaisista asioista.

PAITSI ETTÄ nythän minä toisinajattelijana olen "ainoa omaperäinen". Muahahaa, vapiskaa hipsterit, hukutte kohta massaan!