Huomenna 84-vuotta täyttävä isoäitini soitti. Jotenkin mummi innostui muistelemaan kesiään serkkujensa kaupassa ja poikia, jotka kaupassa kävivät. Yhtä erityisesti, joka oli mummiin kovasti ihastunut. Mummi lyöttäytyi sitten pojan seuraan saadakseen isältään luvan riekkua kylällä. "Ei saisi leikkiä toisen tunteilla", mummi huokasi. "Nyt sekin poika on ollut mullan alla jo monta vuotta."
Jos sen näin kuluneesti ilmaisisi, niin joskus sitä unohtaa, ettei aika ole muuttanut nuoruuden syvintä olemusta merkittävästi. Vain sitä, mikä on sallittua ja mahdollista, mitä elämältä odotetaan ja toivotaan. Lahjakkaasti siivousta vältellen satuin sitten katsomaan Liviltä jonkun näistä sosiaaliporno-ohjelmista, taisi olla nimeltään Teiniseksiä. Brittinuorten varhain aloitettuun seurusteluun ja seksielämään keskittyvä ohjelma vei mukanaan teinivuosiin herättäen ärsytystä ja myötähäpeää.
Halusin sitä tai en, olin itse vielä 14-vuotiaana aivan lapsi. En ehkä leikkinyt, mutta olin naiivi, kokematon ja kaikin tavoin keskeneräinen. Poikien suhteen tein typeriä päätöksiä vielä vuosia vanhempanakin. Minä ja varmasti moni muukin tässä maailmassa toivoo, että olisi malttanut odottaa sen mystisen "aikuisiän portin", seksilämän, aloittamisessa. Siinä kuuluisassa ekassa kerrassa ei sinänsä ollut mitään vikaa: talvinen perjantai-iltapäivä ennen kello neljää, kaikki etukäteen aikataulutettua ja konemaista, pidin pojasta ja poika minusta. Muistan ajatelleeni, että halusin menettää neitsyyteni ennen kuin täytin 16, niin kuin se olisi jokin saavutus... Olin siitä salaa ylpeä. (En ole enää.) Uskoin myös, että juuri sen pojan kanssa kokemus olisi myös mahdollisimman kivuton. Romanttista, vai mitä? Ihan oikein minulle, että se sattui siitä huolimatta! Nuorten seksielämästä vaahdotaan usein, mutta minua surettaa oikeastaan se asia, jonka rinnakkaisilmiö seksi usein on: ensimmäinen suhde, se ensirakkaus. Vaikka en jälkeenpäin muistele tätä ensimmäistä poikaystävääni lämmöllä, on ensimmäinen silti aina ensimmäinen. Ja minä valitsin sen ensimmäisen huonosti, koska pelkäsin, että toisia ei tule. Kun se kaikkein palavimmin ikuiseksi ja puhtaaksi uskottu sitten särkyy, (vaikka omasta tahdosta), särkyy myös pala uskoa ikuisen ja puhtaan olemassaoloon . En ymmärrä miksi meillä on niin hirveä kiire todeta ettei Disney-leffojen prinsessatarinoita ole olemassakaan. Niin kuin elämän realiteetit muka jättäisivät iskemättä meitä kasvoihin ihan tarpeeksi aikaisin.
En onneksi ole enää 16-vuotias, 18-vuotias tai 20-vuotias. Asiat, jotka joskus tuntuivat elämää suuremmilta, ovat menettäneet merkityksensä. Jälkiviisaana toivon tietysti, että olisin jättänyt osan tekemisistäni tekemättä, mutta ennen kaikkea toivon, että olisin jaksanut odottaa ja harkita niitä. Edes kolme päivää ja kolme yötä. Opettavaisena ja itseni aika rumassa valossa näyttävänä tarinana kerrottakoon näin lopuksi, että tässä nykyisessä suhteessa se olin minä, jolla oli kiire edetä asioissa eteenpäin. K sanoi kuitenkin ei ja niin saa sanoa kuka tahansa milloin tahansa, oli sitten aktiivisena tai passivisena painostajana tyttö tai poika.
Kukkahattutäti kiittää ja kuittaa. Käyttäkää kondomia. Itse en vielä viidennellä edes tiennyt, mikä se on.
Ah, mieleeni muistui tästä ihan lukioajat ja kauhea hinku päästä neitsyydestä eroon. Se oli kai vähän niin, että kun muut ympärillä aloittivat seksielämänsä, tunsi itsensä jotenkin huonommaksi kun oli "jäljessä". Nyt jälkeenpäin ajateltuna se kauhea kiire tuntuu pelkästään tyhmältä. Muistan siitä ajasta senkin, miten tärkeää lukion tytöille etenkin oli kertoa seksikokemuksistaan, että oon tehnyt jo sitä ja tätä. Mistä muusta se muka kertoi kuin epävarmuudesta?
VastaaPoistaKun "viimein" pääsin neitsyydestäni 19-vuotiaana, tajusin, että kaikki se ahdistus omasta kelpaamattomuudesta oli ihan turhaa. Olisin tietysti voinut olla jonkun sellaisen kanssa, josta en lainkaan pitänyt, tai bileistä napata mukaan jonkun riittävän halukkaan ja hoitaa sen suorituksen teknisesti pois. Kuitenkin se eka kerta hiukan vanhempana ja mukavan ja luotettavan ihmisen kanssa oli sitten lopulta tosi mukavaa, eikä tarvinnut jännitellä, kun toisen kanssa pystyi olemaan rennosti.
No mutta. Nyt jo nuorena aikuisena huomaa, miten hassusti on joskus nuorempana ajatellut. Saas nähdä mitä kaikkea itselle aukenee vielä vuosien kuluttua.
Niinpä! Hävettää välillä miettiä omaa ajatusmaailmaansa vaikka vain muutamakin vuosi sitten. Ja olihan niitä tyttöjä, jotka päättivät napata sen jonkun lukiobileistä ja kohta näiden "maine" oli mennyttä. Muistan, että esim. siskostani kirjoitettiin kaikenlaista tyttöjen vessan seiniin ja kostin sitten vastaamalla niihin kirjoituksiin ja sanomalla jotain nasevaa abishowssa :DDD ahahahaaa.... Onneks noi ajat on ohi.
Poista