Sekavia ajatuksia

Ulkona tupruttaa lunta. Istun sohvannurkassa villasukat jalassa, läppäri sylissä ja tuijotan joulukuusta. Sähköpostiin saapui kesätyöhakemusten ensimmäinen hylkäysviesti. "Sinulla on hyvä tausta" lohduttaa vähän, mutta silti itkettää.

En ole koskaan kokenut olevani erityisen hyvä tai ainakaan intohimoinen toimittaja. Hyvä ihmistuntija, viestijä ja esiintyjä ehkä, mutta muistini on onneton ja yhteiskunnallisia ilmiöitä kiinnostuneempi olen yksittäisistä ihmisistä. Päädyin opiskelemaan tätä  alaa, koska pääsin sisään yliopistoon. Siitä pitäen olen vain mennyt virran mukana puolet ajasta suunnilleen kauhuissani, koska ihmiset ympärilläni tuntuvat aina valveutuneemmilta, lahjakkaammilta ja menestyneemmiltä. Kellä on kolumnipaikka Helsingin Sanomissa, kellä vakityö Ylellä. Olen vasta 23-vuotias, mutta en voi olla miettimättä, olenko jo pudonnut menestyksen kelkasta. Asiaa ei auta isäni satunnainen huomauttelu, jos yleissivistyksessäni on aukkoja. Joulupäivänä en muistanut Falklandin sodan toista osapuolta (Argentiinaa). "Kyllä toimittajan pitää tietää!"
 
 Viikkoa ennen joulua ahdistukseni oli suurinta. Valikoin juttunäytteitäni, kirjoitin ja taitoin hakemuksiani (kyllä), ensimmäistä neljää hakemustani kolme päivää, yhdeksän tuntia päivässä. Päätin, että tänä vuonna ei jää työpaikka ainakaan hakemuksista kiinni, koska tein niistä niin hyviä kuin osasin. Kandidaatintutkielman deadline osui samalle viikolle. Kun kaikki oli tehty, jännitys laukesi ja vatsa tuli kipeäksi.

Joulu oli ihana. Unohdin hetkeksi kaiken opiskeluun ja tulevaisuuteen liittyvän. Olin kiitollinen lumesta ja läheisistäni. Ymmärsin, mikä elämässä oikeasti on tärkeää. Olen terve ja minulla on kaiken kaikkiaan eheä perhe. Reilu kuukausi sitten K oli sairaalassa suolistotulehduksen vuoksi. Pelkäsin, että K:lta löydetään krooninen sairaus tai jotakin pahempaa, mutta tulehduksen aiheuttajaksi paljastuikin bakteeri. Eilen istuin kahvilassa kahden pitkäaikaisen ystävän seurassa, kun yhtäkkiä toinen sai puhelun isältään: eroamme äitisi kanssa,  minulla on toinen nainen. Elämässäni menee siis oikeastaan aika helvetin hyvin.

Joululomaa on vielä jäljellä, mutta hylkäysviesti palautti karusti arkeen. En ole kirjoittanut blogia pitkään aikaan, koska minulla ei ole ollut mitään mukavaa tai siloteltavissa olettavaa sanottavaa. Olen edelleen helvetin kyllästynyt omaan ylihuolehtimiseeni, stressaan joka ainoasta asiasta. Ensin pelkään, etten saa alani töitä koskaan, mutta yhtä lailla kammoan hetkeä, jona saattaisinkin saada haastattelukutsun. Vaadin itseltäni paljon, mutta haluanko mitään tarpeeksi? Pienenä haaveilin kirjailijanurasta. Enää en edes osaa kirjoittaa. Jokainen ala, jolle mitenkään sopisin, on raadollinen ja kilpailua täynnä. Anonyymin blogin kirjoittamisen sijasta olisi paljon järkevämpää brändätä itseään kirjoitamalla muka-nokkelia ajatuksia yhteiskunnallisista ilmiöistä, mutta itsensä tyrkyttäminen tuntuu myrkylliseltä ja epäluontevalta. Mietin ja suunnittelen, mitä voisin elämälläni tehdä, mutta ahdistun ideoideni toteuttamisesta. Pelkään vieläkin epäonnistumista.

Ehkä on vain luotettava ystäväni sanoihin: jokainen kyllä löytää paikkansa. Mutta helppohan hänen on sanoa: takana ovat pestit Kodin Kuvalehdessä ja Helsingin Sanomissa, minkä lisäksi tyyppi on aivan älyttömän kaunis, fiksu ja mielettömän hyvä ystävä. Niin hyvä tyyppi, etten voi olla edes katkera.  

Toivottavasti teidän joulunne oli ihana. Minun vuoteni 2014 oli loppujen lopuksi vaivaton. Toivottavasti ensi vuodesta tulee kuitenkin vielä edeltäjäänsä parempi!