Pilleriblues

Aina tähän aikaan kuukaudesta kaipaan vuosi sitten hylkäämiäni e-pillereitä. Silloin kellontarkat, niukat ja vaivattomat kuukautiset ovat vaihtuneet viikon mittaisiksi  ja tuskallisiksi seikkailuiksi punaiselle joelle.

Joululomareissulla opin arvostamaan yllättävää asiaa Suomessa: Tampaxia. Koko alppikylästä en löytänyt muunlaisia tamponeja kuin tulitikun mittaisia, muoviin käärittyjä yksittäisiä hattivatteja ilman muovisia asetteja, joilla tamponi asetetaan sisään.  Ja tiedoksi vain Clever tai mikä muu nokkela tamponimerkki oletkaan, vuotava nainen haluaa asetin. Nyt tässä asunnossa seikkailee arviolta 30 maahanmuuttaja-tamponia, joiden todennäköisin käyttötarkoitus tulee luultavasti olemaan nenäverenvuodon tyrehdytys Sinkkuelämää-tyyliin. En tykkää.

Onko kenelläkään kokemusta kuukupeista?

Huono kuva mutta get the point.

Pillereiden lopettamisen jälkeen atooppinen ja aina puhdas ihoni sai muuten päähänsä alkaa rasvoittua. Selkääni ilmestyi kipeitä finnejä ja epämääräisiä punaisia näppylöitä löytyy myös rintakehästä, olkapäistä ja kasvoista. Vaiva on kuitenkin vain kosmeettinen, enkä todellakaan viitsi sitä murehtia. Kunhan ihmettelen.

Voihan pilleriblues. Kärsiäkö 12 viikkoa vuodessa kuukautisista vai olla
itkuinen hormonihirviö 12 kuukautta vuodessa?
 

Vetovoiman lait

Viime päivinä olen kieltäytynyt ajattelemasta kuten onnettomuuttaan odottava Vilijonkka, katsellen tyyntä mutta ennustaen myrskyä. Pakkaspäivien luoman tekosyyn turvin olen googlaillut ja googlaillut ihmisiä miettien, mikä tekee heistä onnellisia ja kuinka he ovat houkutelleet hyviä asioita puoleensa.

Ihanan ja opettavaisen syksyn jälkeen paluu opintojen pariin on tuntunut haikealta. Kesätyöpaikoista huolissaan olevat opiskelutoverit tartuttavat helposti ahdistusta minuunkin. Entä, jos en saa alani kesätöitä? Entä, jos en koskaan menesty urallani? Entä, jos en koskaan olekaan tyytyväinen elämääni?

Isäni sanoi kerran, että ihminen ei voi tehdä ihmistä onnelliseksi. En ole koskaan sitä vaatinutkaan, että toinen ihminen tekisi minut onnelliseksi. Ihanasta K:sta huolimatta etsin jatkuvasti maailmasta oman kokoistani paikkaa. En usko myöskään yksittäisen työpaikan tekevän minua onnelliseksi, mutta kirjoitan nyt, mitä minä haluaisin. Teen siitä todellista.

Haluaisin kertoa tarinoita todellisuudesta. Työkseni. Tarinoita yksittäisten ihmisten elämästä.

Haluan lopettaa vertailun. Toisten menestys tai onni ei ole minulta pois.

Googlailun perusteella elämäntapagurut kehottavat ajattelemaan positiivisesti. Helpommin sanottu kuin tehty kaltaiseni ylihuolehtijan kannalta. Ajatus on kuitenkin mukavan yksinkertainen: myönteiset ajatukset vetävät hyviä asioita puoleensa. Jos ajattelen toiveeni todellisiksi ja käyttäydyn sen mukaan, kenties ne toteutuvat. Eikä olennaista olekaan toteutuvatko ne, vaan kuinka elämääni ylipäätään suhtaudun.

En tiedä, saanko kesätyöpaikkaa. Nautin ensin tästä maagisen kauniista talvesta, hempeistä tulppaaneista ja miten-näin-terveellinen-voi-olla-hyvää kasvissosekeitosta.

Lisää myönteisten ajatusten voimasta voi lukea esimerkiksi täältä.

11 Faktaa ja 11 kysymystä

Ennen vanhaan kaikenlaiset kyselyt kiertelivät irc-galleriassa profiilista  toiseen. Täyttelin niitä ahkerasti ja vastailin  muka-niin-nokkelasti. Onneksi niihin teksteihin ei enää pääse käsiksi.

Lionessia oli täyttänyt tällaisen haasteen omassa blogissaan:

Säännöt ovat seuraavat:
- Kerro, keneltä olet haasteen vastaanottanut
- Kerro 11 faktaa itsestäsi
- Vastaa haastajan 11 kysymykseen
- Haasta 11 uutta bloggaajaa ja ilmoita heille haasteesta

Tässäpä ne siis ovat, 11 faktaa Ti-ti-uusta:


1. Nimesin blogini Ti-ti-uuksi, koska se tuntui osuvimmalta muumitarinoiden hahmolta. En ole tilanteessa kuin tilanteessa viihtyvä Mymmeli, en sopeutumisen ja suvaitsevaisuuden perikuva Muumimamma tai levoton seikkailijaluonne, Muumipappa. Olen kuin Ti-ti-uu, joka salaa kaipaa tunnustusta ja hyväksyntää, muttei ole liian heikko seisoakseen omilla jaloillaan.

2.Olen bakteeritietoinen ja pesen käsiäni jatkuvasti. Olisittepa nähneet ilmeeni, kun kerran eräissä hienoissa juhlissa muuan herra tarttui hansikkaan koristamaan käteeni ja suuteli sitä ex tempore. Meinasin vetää käteni kauhuissani pois, ties mihin vessankahvoihin ne hansikkaat olivat koskeneet!

3. Keksin pieniä lauluja arkisista asioista kotiaskareiden lomassa. Noin 10 vuotta sitten keksin mielestäni mahtavan laulun kadonneista mustista sukistani. Harmittaa vieläkin, etten muista sävelmää enää

4. En yletä varpaisiini, ellen venyttele joka ikinen päivä ainakin kahden viikon ajan. Johtuu se sitten selästäni tai synnynnäisestä jäykkyydestäni, mutta näin on. Liikunnanopettaja kauhisteli aikanaan surkeita tuloksiani venytystesteissä. (Kiitos tästä traumasta, vieläkin hävettää venytellä ryhmäliikuntatunneilla.)

5. Haaveilin jo pienenä siitä, että olisin aikuinen ja minulla olisi oikeat rinnat. Noh, aika surkeaksi lopputulos jäi, mutta näillä mennään.

6. Kukaan ei saa koskea napaani. En koske siihen itsekään, hyi! Ällöttävä ajatus. Napa on kuin huonosti paikattu aukko suoraan suolistoon, yäk! En voi pestäkään sitä kuin pesusienellä. Auta armias, jos olen joskus raskaana ja se poksahtaa ulospäin hyiiiiiiiiiiiiiiii.

7. Olen toisinaan melodramaattinen. En jaksaisi muistaa joitakin teini-iän eroja ja ah-niin-viisaita sanoja, joita olen niissä tilanteissa suustani päästäni (ja toivonut, että toinen muistaisi viisaat sanani aina). Tsiisös. Toivottavasti ovat unohtaneet kaiken. (Ja ahahaha naurattaa ajatella itseäni niin kohtalokkaana palauttamassa toisten tavaroita. Nehän ovat olleet niinkin merkittäviä niihin aikoihin kuin kuulokkeita tai hanskoja aahahahaa...)

8. Osaan nostaa ylähuultani niin, että se koskettaa nenään.

9. Joskus tunnen selittämätöntä menneiden aikojen kaipuuta tai yhteyttä johonkin kaukaiseen. En osaa selittää sitä paremmin. Menneiden sukupolvien romantisoitua ikävää. Kuulostaa teennäiseltä, mutta usein vieraillessani uusissa paikoissa mietin, mitä siellä on ollut minua ennen.

10. Minun pitää nähdä ihminen monta kertaa, ennen kuin hänen ulkonäkönsä jää mieleeni. En osaa kuvailla ihmisiä. Olen huono leikkimään muistipelejä ja sitä leikkiä, jossa joukosta poistetaan yksi tavara.

11. Minulla oli pienenä kaikkiaan kolme kultakalaa. Jokainen niistä kuoli surukseni, vaikka koetin parhaani mukaan huolehtia esimerkiksi veden lämpötilasta. Äiti sanoi, ettei neljättä enää osteta. Sain sitten lehtikalan, muttei se ollut yhtä söpö.

Lionessian kysymykset:

1. Pidätkö joulusta?

Rakastan joulua. Tänä vuonna siihen valmistautuminen jäi hieman viime tippaan, mutta silti meillä oli koti täynnä koristeita ja joulukuusi kerrostaloasumisesta huolimatta. (Sen purkaminen on joka vuosi yhtä epämiellyttävää. Tänään olen astunut neulaseen kahdesti ja luultavasti astun vielä kesäkuussakin. Lisäksi kompastuin kuusenjalkaan ja nyt jalkapöydässäni on kaunis viilto muistona tästä joulusta). 
 

2. Onko sinulla joku asia, jota rakastat yli kaiken mutta muut eivät yhtään ymmärrä?
Rakastan haaveilua. Pitkillä automatkoilla on ihanaa kuunnella hyvää musiikkia ja vain kuvitella asioita. Valitettavasti puhelias K ei aina ymmärrä tätä kaipuuta hiljaisuuteen. Pidän myös muumeista, enkä ole koskaan "kasvanut niistä ulos".
 

3. Tai vastaavasti joku asia, jota vihaat yli kaiken mutta muut eivät ymmärrä?
Minulla on harvinainen etunimi, jonka kaksi peräkkäistä vokaalia ihmiset usein lausuvat väärin. Eivät tahallaan, eivätkä he useimmin edes tajua sitä. Kyse on ihan suomalaisesta nimestä, mutta tällä murrealueella tietyt vokaalit vain äännetään usein väärin, esimerkiksi jäätelöstä tulee jäätölö. En kehtaa korjata ihmisiä, jos en tunne heitä hyvin, mutta tuo asia ärsyttää. 

4. Miten suhtaudut jos näet jollain arpia, jotka on selvästi itse aiheutettu?
Olen nähnyt aika nuorena ensimmäisen kerran. Paras ystäväni oli itsetuhoinen ja yritti tappaa itsensä. Muistan halunneeni sanoa jotakin kaiken korjaavaa, mutta tunsin itseni vain teennäiseksi ja tarpeettomaksi. Ei kai siinä oikein kukaan osaa sanoa mitään. En ole itse itsetuhoinen, joskus nuorempana olin lievästi, mutta en koskaan viillellyt vaan hakkasin käsiäni mustelmille. Eräs poika sitten moitti minua huomionhakuiseksi ja lapselliseksi ym. Olin vihainen. Siitä on jo kauan, enkä muistele tyyppiä pahalla ja taisin sanoa rumasti hänelle itselleenkin. En kuitenkaan koskaan arpia nähdessäni ole ajatellut, että ihminen tekisi niitä saadakseen huomiota.
  

5. Onko sinulla joku tuote/tavara jota ilman et pärjää?
Hävettää myöntää, mutta meikki. En lähde julkisille paikoille ilman edes kevyttä meikkiä, ellei ole aivan aivan pakko.
 

6. Artisti, jonka tahtoisit nähdä livenä?
Hmmm... Ehkä Celine Dionin, vaikka en kovin montaa kappaletta häneltä tiedä. Nightwish on lempiyhtyeeni ja sen haluan nähdä vielä monta kertaa. 

7. Lempinäyttelijäsi?
Meryl Streep naisista, koska hän on niin karismaattinen ja lahjakas. Colin Firth miehistä, koska Ylpeys ja ennakkoluulo<3 

8. Lempielokuvasi?
Piukat paikat eli Some like it hot. 

9. Minkälainen puhelin sinulla on ja mitä mieltä olet älypuhelimista?
Minulla on HTC:n älypuhelin, mikä on turhaa, koska en vieläkään ole hankkinut siihen nettiä. Vihaan älypuhelimilla kirjoittamista. Ennen vanhaan saattoi hyvinkin tehdä asioita samaan aikaan kuin tekstasi, koska muisti kirjainten paikat. Nyt on tuijotettava minimaalisia kirjaimia ja silti tuli ohilyöntejä. En tykkää älypuhelimista.

10. Lahjoitatko rahaa hyväntekeväisyyteen tai kuulutko johonkin järjestöön?
Silloin tällöin laitamme rahaa esimerkiksi Saimaan norppien hyväksi netin kautta. Ei ole varaa ryhtyä kuukausilahjoittajaksi, mutta haluaisin tehdä enemmänkin. Jouluna tietysti laitoin joulupataan rahaa. 

11. Miten suhtaudut kasvissyöntiin?
Suuri osa tuttavapiiristäni on kasvissyöjiä. Arvostan heitä ja heitä pitäisi olla enemmän. Voisin ajatella luopuvani lihasta, mutta en kalasta. Arvomaailmaan liittyvissä asioissa en pidä siitä, jos ihmiset tuputtavat omia näkemyksiään yrittämällä saada toiset tuntemaan olonsa huonoiksi. Joitakin ympäristöystävällisempiä valintoja olen tehnyt ystäväni myötävaikutuksesta, mutta saarnaaminen ei uppoa.

Tässä vielä 11 kysymystä kenelle tahansa, joka tämän haasteen haluaa ottaa vastaan, en todellakaan tiedä 11 bloggaajaa.

1. Mikä on varhaisin lapsuusmuistosi?
2. Mihin ihmisessä kiinnität huomiosi ensin?
3. Kuinka monta sisarusta sinulla on?
4. Jos elämäsi olisi satu, mitä satua se eniten muistuttaisi?
5. Mikä oli lapsuutesi toiveammatti?
6. Mikä on paras asia, mitä sinulle on koskaan tapahtunut?
7. Mistä olet itsessäsi ylpeä?
8. Mitä pelkäät?
9. Jos olisit eläin, mikä eläin olisist?
10. Pidätkö matkustelusta?
11. Mikä viikonpäivä on inhokkipäiväsi?  

"Oi, sanoi siili. Olen tunteellinen siili."

Lapsuudesta tuttu Kirsi Kunnaksen loru ei oikeastaan ole osuvin kuvaamaan minunkaltaisteni ihmisten herkkyyttä. Runon siilihän kätkee kyyneleensä piikkikuoren alle, ei näytä tunteitaan ulospäin. Minä en osaa kätkeä mielialojani. Olen äärettömän herkkänahkainen ja itken helposti, mutta "oudoissa" tilanteissa.

En ole vieläkään päässyt yli siitä, kuinka reagoin K:n kosiessa minua miltei pari vuotta sitten. Tilanne oli julkinen ja täydellinen järkytys yllätys. Hämmennyin ja sopersin myöntävän vastauksen kymmenien vieraiden ihmisten toljottaessa ympärillä. En puhjennut tuoreelle morsiamelle suotaviin onnen kyyneliin enkä tehnyt mitään muutakaan, mitä olin aina kuvitellut tekeväni. Tunnen siitä syyllisyyttä vieläkin ja hävettää, että tuntemattomat ihmiset ovat nähneet minun "käyttäytyneen väärin" ja paljon haavoittuvampana kuin jonkun, joka olisi tirskauttanut ilosta pari kyyneltä.

Itken herkimmin myötätunnosta tai vihaisena. Töissä olen piilotellut vihan kyyneleitäni ja valmistellut itseäni konfliktitilanteisiin harjoittelemalla peilin edessä etukäteen. Nykyään viha sentään voittaa mielipahan, eikä ääni katkeile nyyhkytyksen vuoksi. Itken tietenkin myös elokuville, dokumenteille,  tunteisiin vetoaville mainoksille, musiikille, lehtiartikkeleille, miltei mille vain. Esimerkiksi eilen kun K oli riemuissaan nuorten jääkiekon MM-kullasta Ruotsia vastaan,  minulle tuli paha mieli ruotsalaisten pettymyksestä Tänään liikutuin katsellessani televisiosta Mari Boine -nimisen naisen konserttia. Lyhyen googlailun perusteella kyseessä on norjansaamelainen muusikko, joka konsertissaan otti kantaa saamen kielen huonoon asemaan:

"Korkea herra kaukana Oslossa, onko sinulla aikaa kuunnella meitä?

Kuuntelemme radiota päivittäin, mutta kuulemme tuskin sanaakaan omalla kielellämme.

Anna meille vähän enemmän, sillä sinun kielesi on niin vahva.

Pelkäämme, että se kohta nielaisee meidän kielemme."

Itken kuunnellessani naista, josta en ole koskaan aiemmin kuullutkaan ja vihastun saamelaisten huonosta asemasta, vaikken tunne ketään saamelaista.   

Sitten minua kositaan, enkä itke. Enkä itkenyt silloinkaan, kun vuosien ja vuosien haaveilun jälkeen sain yllätyslahjaksi kaksi marsua. Pelkään, että olen tyrmistyneen tunnekuollut enkä itke silloinkaan, jos joskus hamassa tulevaisuudessa saan oman lapseni ensimmäistä kertaa käsivarsilleni, (vaikka itken joka kerta, kun näen telkkarissa jonkun toisen saavan lapsensa ensimmäistä kertaa syliinsä.)

Kaikki nämä ovat olleet hetkiä, joista ikuisena romantikkona olen haaveillut pienestä pitäen. Kuvitellut ja kuvitellut ja ehkä siten kuluttanut ne loppuun. Haaveet käyvät toteen ja minä petyn suhtautumiseeni. Mikä minua vaivaa?