Episodi lampunvarjostin

Yksi pitkän parisuhteen eduista on se, että silloin tällöin saa tuntea käsittämättömän itseriittoista mielihyvää siitä, kun joku tuoreemmassa suhteessa oleva kääntyy konkarin puoleen kysyäkseen neuvoa parisuhdeongelmiinsa. Silloin sisäinen Dr Philini huutaa halusta päästä irti, vaikka toisten parisuhteiden kommentointi on niiiiiiin vaarallista ja väärin. Noh, tänään luonani kyläillyt kaveri kysyi mielipidettäni siitä, ovatko kaikki asiat riidan arvoisia, vai pitäisikö toisinaan vaan antaa asioiden olla.

Hän esitti kysymyksen naiselle, jonka parisuhteessa riidanaiheet eivät luultavasti koskaan ole olleet riitelemisen arvoisia. Aloin oikein pohtia, miten turhista asioista olen ajautunut raivon partaalle, heittelemään (pehmeitä) tavaroita, kirkumaan. Kuinka kannettavan tietokoneen saa nostaa, (okei, ärsyttää vieläkin, jos K nostaa sen kannesta) tai kuinka kauan lehtiroskat ovat seisseet eteisessä (kauan, koska vihaan roskien viemistä). Siis järisyttävän mitättömistä  ja arkisista asioista. Ei niitä edes muista jälkeenpäin.

"Viimeksi tapeltiin tosta takanas olevasta lampusta. K oli just avaamassa sitä pakkauksesta, kun käskin sen varoa, ettei leikkaa vahingossa varjostinta. Ja totta kai sillä samalla hetkellä se oli leikannut siihen ison reiän. Otin sen sitten lievästi ilmaistuna  aika raskaasti ja..."

...Minusta riitely ei ole paha asia, mutta huono riitely on. "Miksi sä aina ja mikset sä koskaan, sä oot just tommonen!" (Ja itsehän olen siis henkilökohtaisuuksiin ja yleistyksiin syyllistyvä huono riitelijä, että nouhätä, ei tästä tekstistä mitään oman kuvan kiillotusta tule.) On oikeastaan suoranainen ihme, että olemme aina päätyneet sovintoon, vaikka toinen huutaa ja toinen jankkaa. Toinen juoksee karkuun ja toinen juoksee perässä. Toinen paiskoo tyynyjä ja toinen torjuu ne.

Riitelyilmiöstä puheen ollen en lakkaa ihmettelmästä  naisten (myös minun) ymmärryksen ylittävää ominaisuutta kyetä kohdistamaan suuttumuksensa: huutaa ensin kurkku suorana puolisolle ja vastata seuraavassa hetkessä sydämellisesti puhelimeen, uppoutua ystävänsä kuulumisiin, nauraa. Huvittavia olentoja olemme. PMS-oireet ovat joidenkin mielestä muuten tekosyy naisten kiukuttelulle, mutta kyllä tässä taloudessa se oli K, joka ynnäsi lamppuepisodin ja kalenteripäivät yhteen. Olen kuulemma perseeseen ammuttu karhu aina siihen aikaan kuukaudesta.

Älä anna auringon laskea vihasi ylle, sanoo viisaus. En ole antanutkaan.Olen käyttäytynyt typerästi, riidellyt huonosti ja mennyt henkilökohtaisuuksiin, mutta aina pyytänyt (ja antanut) anteeksi. Ei sitä koskaan tiedä mikä riita on viimeinen.

P.S. Eikä mitään niin huonoa etteikö jotain hyvääkin. Reikä lampunvarjostimessa-stoori sai kaverini nauramaan ja onhan vaateteipillä paikattu varjostin ihan chic.