Bloggarin muumituotteet

Ei liene epäselvää, että joku täällä ruudun toisella puolella rakastaa muumeja. Pari viikkoa sitten esittelin naisen, jonka voi bongata kotoani jokaisesta huoneesta. Nyt on valkeiden pötkylöiden vuoro.

Laskin muumimukini juuri ensimmmäistä kertaa. Niitä on 37, eli rutkasti enemmän kuin alemmassa kuvassa. Miltei 40 muumimielisen kahvinjuojan  lisäksi olen varautunut vieraisiin muumikulhoin-, -lasinalusin -ja pyyhkein. Ruokaakin voi laittaa kuin lempeän Muumimamman tyyliin keittokirjan ja Niiskuneiti-kattilan avulla.

 Alla näkyvä harmaa tarjotin on ensimmäisiä asioita, joita ostin hamassa tulevaisuudessa häämöttävään omaan kotiin muutamia vuosia sitten. Tavaroiden suhteen olen vähän liiankin sitku-ihminen, enkä malttaisi luopua mistään. "Tää paita on nyt vähän iso, mut jos joskus oon raskaana, ni se on just hyvä." (Ei ole tullut todennettua vielä.) "En ikinä käyttäis tätä mekkoa arkena, mutta se on loistava, jos joskus haluan pukeutua Mymmeliksi." (Done that). Ja ääriesimerkkini: 9-vuotiaana sain syntymäpäivälahjaksi ihanaa vaaleanpunaista, ruusuilta tuoksuvaa palasaippuaa. Päätin, että käytän saippuan vasta ensimmäisessä omassa kodissani - ja niin tein.

  

Palmusunnuntaina odotin innoissani virpojia, mutta kuten alemmasta kuvasta näkyy, suklaamunat jäivät syömättä. (Haha tajusin juuri miten vaikea tuota on uskoa miltei tyhjää purkkia pällistellessä. En syönyt niitä, ihan totta!)

Luonnollisesti kodistani löytyy myös muumikirjoja ja muumisarjakuvia.  Oma suosikkikirjani on Taikatalvi, jonka on sanottu kertovan Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän rakkaustarinasta.

 

Kehystämäni juliste on paljon suurempi kuin kuva antaa ymmärtää.  Jansson on taiteillut muumitarinoista tuttujen hahmot ja niiden nimet suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja en edes muista millä muilla kielillä. Siitä ei vain saanut parempaa kuvaa. Samanlainen juliste löytyi lapsuudenkodistani aikanaan ja luo siten ehkä tänne myös jonkinlaista turvallisuudentunnetta.

Kaunein omistamani muumikortti on värikuva Janssonin muumikirjasta Taikatalvi. Vitriinilasiin kiinnitetty kortti kätkee taakseen osan muumimukikokoelmasta. Huhhuh. Kai sitä on vähän Hemuli kun on tullut kerättyä näitä näin paljon, eikä tässä ollut läheskään kaikki.

Episodi lampunvarjostin

Yksi pitkän parisuhteen eduista on se, että silloin tällöin saa tuntea käsittämättömän itseriittoista mielihyvää siitä, kun joku tuoreemmassa suhteessa oleva kääntyy konkarin puoleen kysyäkseen neuvoa parisuhdeongelmiinsa. Silloin sisäinen Dr Philini huutaa halusta päästä irti, vaikka toisten parisuhteiden kommentointi on niiiiiiin vaarallista ja väärin. Noh, tänään luonani kyläillyt kaveri kysyi mielipidettäni siitä, ovatko kaikki asiat riidan arvoisia, vai pitäisikö toisinaan vaan antaa asioiden olla.

Hän esitti kysymyksen naiselle, jonka parisuhteessa riidanaiheet eivät luultavasti koskaan ole olleet riitelemisen arvoisia. Aloin oikein pohtia, miten turhista asioista olen ajautunut raivon partaalle, heittelemään (pehmeitä) tavaroita, kirkumaan. Kuinka kannettavan tietokoneen saa nostaa, (okei, ärsyttää vieläkin, jos K nostaa sen kannesta) tai kuinka kauan lehtiroskat ovat seisseet eteisessä (kauan, koska vihaan roskien viemistä). Siis järisyttävän mitättömistä  ja arkisista asioista. Ei niitä edes muista jälkeenpäin.

"Viimeksi tapeltiin tosta takanas olevasta lampusta. K oli just avaamassa sitä pakkauksesta, kun käskin sen varoa, ettei leikkaa vahingossa varjostinta. Ja totta kai sillä samalla hetkellä se oli leikannut siihen ison reiän. Otin sen sitten lievästi ilmaistuna  aika raskaasti ja..."

...Minusta riitely ei ole paha asia, mutta huono riitely on. "Miksi sä aina ja mikset sä koskaan, sä oot just tommonen!" (Ja itsehän olen siis henkilökohtaisuuksiin ja yleistyksiin syyllistyvä huono riitelijä, että nouhätä, ei tästä tekstistä mitään oman kuvan kiillotusta tule.) On oikeastaan suoranainen ihme, että olemme aina päätyneet sovintoon, vaikka toinen huutaa ja toinen jankkaa. Toinen juoksee karkuun ja toinen juoksee perässä. Toinen paiskoo tyynyjä ja toinen torjuu ne.

Riitelyilmiöstä puheen ollen en lakkaa ihmettelmästä  naisten (myös minun) ymmärryksen ylittävää ominaisuutta kyetä kohdistamaan suuttumuksensa: huutaa ensin kurkku suorana puolisolle ja vastata seuraavassa hetkessä sydämellisesti puhelimeen, uppoutua ystävänsä kuulumisiin, nauraa. Huvittavia olentoja olemme. PMS-oireet ovat joidenkin mielestä muuten tekosyy naisten kiukuttelulle, mutta kyllä tässä taloudessa se oli K, joka ynnäsi lamppuepisodin ja kalenteripäivät yhteen. Olen kuulemma perseeseen ammuttu karhu aina siihen aikaan kuukaudesta.

Älä anna auringon laskea vihasi ylle, sanoo viisaus. En ole antanutkaan.Olen käyttäytynyt typerästi, riidellyt huonosti ja mennyt henkilökohtaisuuksiin, mutta aina pyytänyt (ja antanut) anteeksi. Ei sitä koskaan tiedä mikä riita on viimeinen.

P.S. Eikä mitään niin huonoa etteikö jotain hyvääkin. Reikä lampunvarjostimessa-stoori sai kaverini nauramaan ja onhan vaateteipillä paikattu varjostin ihan chic.

Maailman kaunein nainen

Viime viikonlopuna tuttu kauriinkatse kiinnitti huomioni kaupan lehtihyllyllä. Life-lehden kansikuvatyttönä oli Norma Jeane Baker eli Marilyn Monroe. Erikoisnumero "The Loves of Marilyn" oli pakko saada, vaikka miltei kymmenen euron hinta kirpaisikin opiskelijabudjetissa. Muumit ja Marilyn ovat kaksi ikuista pakkomiellettäni, joiden kuvia en koskaan kyllästy katsomaan.

Marilyn Monroe on yksinkertaisesti maailman kaunein nainen. En ole löytänyt toista yhtä kaunista, vaikka olen viime viikkoina tutkinut menneiden vuosikymmenten Hollywood-tähtiä juuri sitä miettien. Monroe lyö laudalta jopa oman idolinsa, Jean Harlown. Toisaalta on traagista, että juuri Monroen kauneus edesauttoi sitä, ettei häntä koskaan otettu vakavasti. Toisaalta juuri se lumoava kauneus on antanut tähdelle ikuisen elämän, muun muassa minun kodissani.

Käytinhän jo sanaa pakkomielle? Nimittäin... 

Tässä asunnossa arvostetaan naiskauneutta. Mmmm-tyttö myhäilee kortteina kylpyhuoneessa, magneetteina jääkaapissa, meikkisiveltimien telineenä mukissa, kellossa, tauluissa, meikkipussissa... Jopa aamutossuissani, jotka sain kerran tuliaisina Italiasta. Minulla on Marilyn t-paitakin, mutta tähden kasvot uhkasivat kulua jokaisen pesukerran myötä. (Ja täytyy myöntää, että naisena ei tunne oloaan kovin viehkeäksi, kun rinnuksista myhäilee kymmenen kertaa vetävämpi mimmi.)

Enää en itse värjää hiuksiani platinablondiksi, vaan olen jo vuoden ajan tehnyt tuttavuutta omaan keskiruskeaan. Punaisesta huulipunasta en kuitenkaan luovu. Mutta kun silloin tällöin peiliin katsoessa on se rumaällötyhmäpäivä, (eikä Monroen tuijottelu varsinaisesti helpota tilannetta), on hyvä muistaa, että ei se Marilynkään ihan luomu ollut. Maailman kauneinkin nainen vaati nenäleikkauksen,leukaimplantin ja tietysti litroittain vetyperoksidia.


Kaikki Marilyn-fanit, käykää ostamassa oma numeronne tuosta Life-lehden erikoisesta! Sieltä löytyi paljon sellaista, josta minä-joka-luulin-tietäväni-Marilynista-jo-kaiken en tiennyt mitään!

Kuka sinun mielestäsi on "neitosista kaikkein kaunein"?